...kannattaa ottaa kudin esille. Nukkuvaa "leijonaa" ei parane tuolloin häiritä, sillä kotipeto ei pysty vastustamaan heiluvia puikkoja ja pyörivää lankakerää. Muuan tuntemani kissa ei pysty vastustamaan edes liikumatta lojuvia lankoja, vaan pistelee kaikki hiukankin narua muistuttavat esineet salamannopeasti suuhunsa. Muutama lääkärireissuhan siitä on seurannut, vaikka kaikki narut pyritään huolella piilottamaan kissan ulottumattomiin. Oheisella työllä osallistun Inspiroidu -skräppäyshaasteeseen #196, jonka aiheena tällä kertaa on "lentävä lanka". Inspis Twistin luonnosta mukailin työssä kuvien asettelussa sekä liimaamalla taustalle lävistäjällä tehtyjä sydämiä. Napit ohjaavat "lentävän langan" menoa.

Joulukuussa syntynyt on monella tapaa onnekas. Juhlatunnelma syntyy kuin itsestään, pimeässä kynttilät näyttävät hyvältä ja tuoksuvia kukkia hankkii mielellään kodin koristukseksi. Nuorempana tuntui toki joskus epäreilulta se, että syntympäiväpaketti usein löytyi kuusen alta. Mutta näin vanhempana ei haittaa yhtään se, että oma merkkipäivä jää vähän suuremman syntymäpäiväjuhlan varjoon.
Inspiroidu -haasteblogin haasteena 189 on kuoria valokuva esiin paperin takaa. Haaste toi mieleeni vanhojen rakennusten mielenkiintoiset tapettikerrokset, jotka kertovat vuosikymmenten aikana eletystä elämästä. Niinpä tuntui luontevalta sijoittaa tähän työhön vanha mustavalkoinen kuva.
Hyvää joulunaikaa!

Ihana skräppikurssi työväenopistossa! Saa muutaman tunnin kerralla työstää sivuja kaikessa rauhassa hengenheimolaisten kanssa. Olen oppinut leikkamaan kirjaimia, saanut vinkkejä kuvien asetteluun, paperien käyttöön ja tekstien kirjoittamiseen, oppinut vanhentamaan paperia ja tekemään kukkia... Uusia oppeja olen hyödyntänyt näissä kuopuksen ylioppilasjuhlien taltioinneissa. Vihdoinkin sain sivuauakeaman tehtyä ja siitä tuli mielestäni oikein kiva.Tyttömäinen pinkki, ruusujen punainen ja nuoruuteen sopiva vihreä kuvaavat hyvin juhlien tunnelmaa ja näitä ihania nuoria ihmisiä!


Reseptikansio täydentyy, hitaasti mutta varmasti ja harkituilla resepteillä. Tämän mustikkapiirakan resepti löytyi netistä syksyllä. Helppotekoista ja herkullista piirakkaa on valmistettu jo useasti. Leivonnainen katoaa uunista otettua yhtä nopeasti kuin Mummo-Ankan piirakat ikkunalaudalta.
Tälle skräppisivulle on taltioitu käsin kirjoitetut pikaohjeet ja yhden leipomarupeaman vaiheita.

03.11.2011 - 22:16 / Kategoriat: Muu maa
Kew Gardens Lontoon liepeillä on maailmaperintökohde. Upealla alueella on useita, poikkeuksellisen komeita puuyksilöitä. Ne puut, joilla on vanhin tiedossa oleva istutusajankohta tunnetaan nimellä "The Old Lions". Yksi näistä viidestä on tämän skräppisivun Pagoda Tree, Sophora japonica. Se on istutettu vuonna 1762. Puu nojaa vanhaan muurinpätkään ja on huolella tuettu sekä aidattu. Hienoa, että se on aikojen saatossa saanut jäädä paikoilleen. Taipuneesta rungosta huolimatta oksisto kantaa lehtiä vielä hyvin pirteästi.

29.10.2011 - 15:52 / Kategoriat: Muu maa
Lokakuiselta matkalta Eastbourneen ja Lontooseen riittää muistoja taltioitavaksi. Seven Sisters -kalkkiokalliot taustana päästiin siskon kanssa oikein tarkoituksella poseeramaan ja aiheen mukaisen skräppisivun otsikko oli heti mielessä.

Kew Gardens Lontoossa oli sekin elämys. Erityisesti kuvan Japanilainen puutarha oli ihastuttava muotoineen, väreineen ja harkittuine yksityiskohtineen. Kew´n kasvitieteellinen puutarha oli uskomattoman laaja kokonaisuus, jota en ehtinyt koluta kolmessa tunnissa läpi. Erilaisia teemapuutarhoja oli lukuisia, kaikki yhtä hyvin hoidettuja ja vaikuttavia. Niistä varmaan kuvakokoelmia lisää jatkossa...

23.10.2011 - 22:52 / Kategoriat: Muu maa
Lontoon maanalainen kuljettaa nopeasti paikasta toiseen. Ajelu kaksikerrosbussilla antaa kuitenkin kaupungista aivan uudenlaisen kuvan. Bussireitit vievät nähtävyyksien lähelle, asuinalueille ja ostokaduille. Sinne missä ihmiset liikkuvat. Ruuhkaaisilla kaduilla pysähtelevä liikenne antaa aikaa huomata yksityiskohtia.
Tämän skräppisivun kuvat on suurimmaksi osaksi otettu bussin kyydistä, toisen kerroksen etupenkistä. Kuvissa keväistä Lontoota 2011. Tällä sivulla osallistun Inspiroidu -haasteeseen #186 Katukuva.

23.10.2011 - 12:19 / Kategoriat: Muu maa
Brittein saarilla tuulee ja Eastbournessa tulee kovaa. Rannikon pienet puut ovat taipuneet tuulessa eivätkä ruohovartiset kukat uskalla nostaa päätään kovinkaan korkealle heinikosta. Osasyyllisiä tähän lienevät lampaat ja kanit, joita näillä seuduilla näytti laiduntavan. Aallokon voima kuluttaa kalkkikallioita. Alimmassa kuvassa taustalla näkyvää majakkaa on jo kertaalleen siirretty jyrkänteen reunalta kauemmaksi. - Näihin avariin maisemiin pohjalainen mieleni kotiutui välittömästi.

16.10.2011 - 10:27 / Kategoriat: Muu maa
Uusi elämä maalla –televisiosarja kertoi keväällä 2011 David ja Barbara Shoren projektista kunnostaa 1800 –luvulla rakennettu majakka bed and breakfast –tyyliseksi majataloksi.
Ohjelman innoittamana lähdimme ystäväporukalla Eastbourneen, Itä-Sussexiin katsomaan, millaiseksi kohde vuoden 2007 vaiheikkaassa remontissa muotoutui. Kodikkaat huoneet, gourmet –aamiaiset, päivällisdrinkit majakkahuoneessa, Ianin ja Philin loistava palvelu ja Beachy Headin koruton, avara kauneus teki lähtemättömän vaikutuksen. Kävelimme maileja kalkkikallioiden töyräillä ja läheisillä laidunmailla. Sää oli vuodenaikaan nähden leuto, mutta rannikon puhureissa tuulipuku oli tarpeen. - Upea, pieni loma!

15.10.2011 - 17:20 / Kategoriat: Muu maa
Viimevuosien mieleenpainuvimpia matkoja ovat olleet ne, jotka ovat suuntautuneet meren rannikolle. Varangin vuonon , Ligurian meren ja viimeisimpänä Englannin kanaalin rannat ovat olleet upeita nähdä ja kokea. Luonnon voimat näyttäytyvät näissä paikoissa ihmistä suurempina. Rakentaminen ja kasvillisuus kuvastavat paikkojen olosuhteita ja erityispiirteitä. Valokuviin saa vangittua vain hitusen näistä tunnelmista. Kolmiulotteinen kokemus paikan päällä on rannoilla omaa luokkaansa, puhumattakaan 6D-maailmasta, kun mukana ovat äänet, tuoksut sekä tuulen, usvan ja kosteuden kokemus iholla.
Tällä sivulla rantoja Jäämereltä Välimerelle. Niin erilaisia, niin samanlaisia.

30.09.2011 - 20:54 / Kategoriat: Oma maa
Ihana syyskuu. Tänään rikottiin lämpöennätyksiä Lounais-Suomessa, mitattiin säätilastojen myöhäisin +20 asteen ylitys. Ja ennenkaikkea sain nimeni lehteen! Lähetin Turun Sanomiin pari viikkoa sitten sunnuntaiaamuna ottamani kuvan Aurajoelta ja tänäaamuna se oli lehdessä lämpimin syksyn toivotuksin. Aika hyvin osui tähän intiaanikesän päivään. Pakkohan tuo kuva oli sitten skräpätä talteen, ja samalla laittaa muistojen kirjoihin tämä historiallinen lämpötila. Julkaistu kuva on leiskassa päällimmäisenä.

Inspiroidu -haasteblogin haasteena #177 on skräpätä aiheesta "Minä ja sinä, sinä ja minä. Aviopari, ystävykset, äiti ja tytär, isä ja poika." Tähän haasteeseen vastaan sivulla "me", johon olen asetellut ikivihreiden vanhempieni toisistaan ottamat kuvat. Olipas mukavaa, että tämä haaste tuli, nuo kuvat ovat odottaneet jonkin aikaa sopivaa asetteluideaa. Terveisiä Pohjanmaalle!

Kuopus tutustui Harry Potterin maailmaan noin kymmenvuotiaana. Ensimmäiset kirjat hän luki suomenkielisinä käännöksinä, viimeisimmät uunituoreina alkuperäiskielellä. Harry Potterin saattelemana kaikenlainen kirjallisuus on sittemmin kiehtonut. Sekä noissa kirjoissa että niiden hahmoissa on ihmeellistä taikavoimaa. Penkkariasuna keväällä olikin sitten rohkelikon koulupuku. Se päällä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Inspiroidu -blogin skräppäyshaasteen #172 aiheena on supersankari. Tällä velhosivulla osallistun haasteeseen.

22.04.2011 - 16:24 / Kategoriat: Muu maa
Huhtikuun alun Lontoon matka oli kevätväsymyksen karkoitusta parhaimmillaan. Tukevan englantilaisen aamiaisen jälkeen kolusimme "tyttö"porukassa monet nähtävyydet ja kaupunginosat. Notting Hill oli tietenkin nähtävä, matkakirjapuoteineen. Jo ajelu kaksikerrosbussilla läpi kaupungin oli elämys. Kevät keikkui, välillä täytyi kietoa huivia tiiviimmin kaulan ympärille, välillä päällystakki tuntui olevan liikaa. Yhtäkaikki, paikallisista useat kulkivat t-paidoissa ja polvihousuissa. Tuo merkillinen, karaistunut saaren kansa.

SubWay -ketju tekee hyviä patonkeja, mutta oheistuotteina myytävät suklaakeksit vasta ovat jotain, varsinkin ne valkoosuklaapalaiset. Löysimme netistä näitä keksejä jäljittelevän reseptin. Ensimmäinen satsi onnistui uskomattoman hyvin. Keksit olivat rapeita päältä, pehmeän sitkeitä sisältä ja muutenkin todella herkullisia. Ohjeen mitat ovat brittiläisiä "kuppeja". Niinpä kupillisen määrät vaihtelevat ja lopputulos on sen vuoksi aina pieni arvoitus. Myös sopiva paistoaika on minuuttipeliä: liikaa tai liian vähän ja pellillinen on pilalla. Nyt on hankittu Lontoon mitta, ainekset odottavat keittiössä. Kuinkahan tällä kerralla käy?
Tässä tämä ohje, joka on ensimmäinen sivu kokkausskräppialbumissani.

Isäni on ollut aina innokas ja lahjakas valokuvaaja. Äitini on ollut ahkera ja kekseliäs valokuva-albumien kokoaja. Hänen albumeissaan ovat saaneet paikkansa kuvat, elävät tekstit ja matkamuistot. Niinpä en voikaan olla varma, ovatko monet lapsuuteni muistot oikeita muistikuvia vai näiden valokuva-albumien kautta säilyneitä mielikuvia. Arvokkaita ne ovat joka tapauksessa.
Isäni valokuvausharrastus on herännyt aivan uuteen kukkaan digikameran myötä. On mukavaa saada lähes viikoittain sähköpostin välityksellä tuoreita kuvia Pohjanmaan luonnosta ja elämänpiiristä. Tässä leiskassa skräppäsin talteen isän ottamia joulunajan tuokiokuvia lyhyistä hämärän hetkistä, joissa on aivan oma erityinen sävynsä ja tunnelmansa. Alimmaisessa kuvassa on saatu talteen viime viikon auringonpimennys, keskimmäisessä vuoden lyhyimmän päivän säteitä ja ylimmässä aatonaaton kuutamo. Kaunis talvi!

Yhtenä päivänä viime syksynä huomasin, että kaikki lapset ovat aikuisia. Rästilistalta on voinut pyyhkiä pois koliikit, neuvolat, korvalääkärit ja vitoltipat. Edellä mainitut etapit mielessä skräppäsin tämän sivun vastaamaan Inspiroidu -blogin haasteeseen #140 teemalla "Valmis". Niinpä!
Käytin tässä työssä hyväkseni haasteen yhteydessä annettua asetteluluonnosta. Uudet paperit ja kirjaimet saivat innostumaan ja tästä tulikin tavanomaista runsaampi työ.

28.12.2010 - 17:11 / Kategoriat: Muu maa
Syyskuun alussa kävimme kuopuksen kanssa saattamassa esikoista vaihto-opiskelijaksi Münchenin yliopistoon. Muutaman päivän minilomaa suosi syksyisen lämmin sää. Lauantaina Kaufingerstrasse ruuhkautui shoppailijoista ja aika kului siivillä tuota vilinää katsellessa. Marienplatzilla onnistuimme saamaan istumapaikan katukahvilassa, jäätelöannoksen hinnalla. Katukahviloissa on aina oma tunnelmansa. Hidaskaan tarjoilu ei harmita, koska elämää ja seurattavaa riittää ympärillä. Kahviloihin tullaan katselemaan ja asettumaan katsottaviksi. Aurinkolasit kuuluvat oleellisesti rekvisiittaan. Ja tietysti trendikäs hattu.
Tällä leiskalla osallistun Inspiroidu haasteeseen #139 ;kaksi eri tyyliä samassa työssä.

24.12.2010 - 11:00 / Kategoriat: ei kategorioita
Vuonna 1977 nuoriso pukeutui farkkuihin ja t-paitoihin. Perussetti oli siis aivan sama kuin nykyisessä nuorisomuodissa. T-paitaa taidetaan nimittää nykyää topiksi ja farkkumalleja on lukuisia. Tuollaisia korkeavyötäröisiäkin saa taas kaupoista. Hupparit ovat kestosuosikkeja, mitoitus vain vaihtelee muodin mukaan niukasta väljään. Tallensin muistoja nuorisojoukon matkasta Norjaan kesällä 1977. Linja-auton malli paljastaa parhaiten vuosikymmenen. Mutta olivatko värit tosiaan noin haaleita?
Tällä sivulla osallistun skräppäyshaasteeseen # 138.

06.12.2010 - 10:43 / Kategoriat: Muu maa
Vuoden alussa skräppäsin odotellessani jännityksellä matkaa Cinque Terreen, Italiaan, Välimeren rannalle: tarinoitapaperilla.vuodatus.net/blog/2441177/forza-italia/ . Ja kyllä vain, sain todeta:
Italia ei petä odotuksia. Toukokuun toinen viikko vuonna 2010 oli elämysmatka tämän vastakohtien maan sydämeen. Selkkaus "junapoliisin" kanssa vaihtui seuraavassa hetkessä sydämelliseen palveluun lähiravintolassa Riomaggioressa. Majapaikan isäntä Roberto ei ollut mikään sähkömies, mutta piti hellyttävästi huolta rammasta kulkukissasta. Italian Rivieran vihmova sade ja ukkonen vaihtui tuossa tuokiossa leppoisaan auringonpaisteeseen ja patikkareittien muulipoluilla varjoisan metsätaipaleen jälkeen avautui huikaiseva näkymä viinirinteiltä Välimerelle. Täydellinen loma!
Tällä skräppisivulla osallistun Inspiroidu -haasteblogin haasteeseen #136 blog.getinspired.fi/blog/2736696, jossa teemana oli käyttää leiskassa symmetriaa.

|
Kirjoittaja
Olen kaikenlaista näpertelyä ja vasarointia harrastava kolmen lapsen äiti. Tässä blogissa kerron leikekirjasivujeni kautta hetkiä ja tunnelmia eilisestä ja tästä päivästä.
Viimeisimmät kirjoitukset
|